28.2.2017

Laskiainen ja Kalevalan päivä



Hei taas!
Täällä yks laiskiainen, kun ei just ole ehtinyt päivittelemään...
Helmikuukin mennä hulahti niin, että viimeiseen päivään jäi postaus :o :)
Eikä olekaan mikä tahansa päivä, vaan laskiaistiistai, ja Kalevalan päivä - suomalaisen kulttuurin päivä!

Mutta, mikä se laskiainen onkaan - kopsasin asian merkityksen avaavaa juttua tähän netistä:

"Laskiaisen vietto on peräisin katoliselta keskiajalta, jolloin myös meillä paastottiin. Laskiaisena "laskeuduttiin" paastoon, josta "päästiin" pääsiäisenä. Katolisissa maissa laskiaista vietetään edelleen hyvin riehakkainkin karnevaalein. Sana karnevaali tulee latinan ilmaisusta carne vale = "liha on sallittua" tai toisen tulkinnan mukaan "hyvästit lihalle", sillä karnevaalien jälkeen lihaa ei enää saanut syödä. Ortodoksisella Venäjällä laskiaisen vietto on myös elvytetty ja Suomessa juhlitaan edelleen laskiaistiistaita, vaikka uskontomme ei meiltä paastoamista enää edellytäkään.
Kun paaston vaatimus lakkasi, laskiaista alettiin viettää paastoon laskeutumisen sijaan työn juhlana.

Laskiaiseen liittyi monenlaisia uskomuksia, taikoja ja tapoja, jotka liittyivät nimenomaan naisten töihin. Naisten piti mm. pitää koko laskiaistiistaina hiuksiaan hajallaan, sukia hiuksia tiheään ja pukeutua valkoisiin vaatteisiin, jotta pellavista tulisi puhtaita ja kuituisia, kiiltäviä ja vaaleita. Pellavien ja hampun pituuden kertoi se kuinka pitkälle kelkka liukui laskiaismäessä. Taian tehoa lisättiin vielä huutamalla mäkeä laskiessa pitkiä pellavia ja isoja nauriita.

Naisilla oli kiire laskiaisen alla, sillä mm. kehruut piti saada päätökseen laskiaiseen mennessä, jotta voitiin aloittaa enemmän valoa vaativa kankaiden kutominen sen jälkeen. Laskiaisen työtä ei saanut tehdä kuitenkaan kuin puoli päivää, jotta ehdittäisiin nauttia runsaasti rasvaisia ruokia. Mitä rasvaisempaa ruoka oli, sitä enemmän siat lihoivat ja lehmät lypsivät eli sitä enemmän myös ruokaa oli talon väelle luvassa seuraavana vuonna. Paaston alkaminen tarkoitti myös liha- ja maitoruoista luopumista, joten laskiaisena piti syödä tuhdisti.

Laskiaiseen liittyvät uskomukset ovat jääneet historiaan ja tämän päivän laskiainen on lähinnä iloinen ulkoilupäivä, jolloin lasketaan mäkeä ja nautitaan toki laskiaisen ruokaperinteeseen kuuluvia herkkuja kuten hernekeittoa ja laskiaispullia. Ruotsalaiset nauttivat hernekeiton kanssa lämmitettyä punssia. Tapa on meilläkin säilynyt ruotsalaisen väestön keskuudessa."

http://www.kaikkijuhlista.fi/juhlista/kalenterijuhlat/laskiainen 


--------------------------------


Värkertelyt ovat olleet hyvin talvisia, muun muassa sukkia on syntynyt vähiinsä.
Pikkumiehellekin saa tehdä jo 34-numeroisia sukkia! Ei paljon pienempiä kuin mitä äidillensä tein... Apua.



Luumun värinen lankakin loppui kesken, joten piti soveltaa Jussin pariksi muuta. Kaveriksi löytyi Alli, Lankavan oma lanka. Liukusävytetyn langan sävyt on just samat, joten hyvin natsasi yhteen jo kudotun kera.
Onneksi kudoin nämäkin sukat kahta paria kerralla, niin ei tarvinnut purkaa toisen kärkeä...


--------------------------------


Käväisin viime viikolla ennen ruokaostoksille menoa huonekaluliikkeessä, missä vilkuilin mattoja. Ja kuinka ollakaan - yhden kuvio jumittui verkkokalvoille niin, ettei siinä muu auttanut kuin käväistä ruokakassien kanssa hakemassa se matto mukaan :)



--------------------------------


Kokeilin ottaa nuo kuvat taskupokkarilla - ei juuri ilahduta kuvien laatu.
Kännyllä otan yleensä kuvat, mutta nyt takkusi kuvien siirto...  Pitää tutkailla, mikä mättää :o

Laskettelemisiin! Luntakin riittää pitkiin liukuihin.
Keltaiset herneet kiehuvat hiljalleen,  ja kun Kalevalan päiväkin osuu tälle samalle päivälle, niin siitähän syntyy kulttuurirokkaa!  :)